Lukuisa: M. L. Stedman: The Light Between Oceans

"For just a moment, her mind tricked her into hearing an infant's cry. She dismissed the illusion, her eye drawn instead by a pod of whales weaving their way up the coast to calve in the warmer waters, emerging now and again with a fluke of their tails like needles through tapestry. She heard the cry again, louder this time on the early-morning breeze. Impossible."

Ensimmäisessä maailmansodassa taistellut Tom Sherbourne palaa kotiin Australiaan ja päättää ryhtyä majakanvartijaksi. Oltuaan vanhan majakanvartijan opissa Australian itärannikolla, hän saa pestin toiselle puolelle mannerta, pienen Point Partageusen kylän edustalla sijaitsevalle Janus Rockin majakkasaarelle, missä kaksi eri merta kohtaavat toisensa. Kylässä Tom tapaa tytön, Isabelin, ja tytöstä tulee hänen vaimonsa, syrjäisen majakkasaaren toinen asukas.

Muutama vuosi myöhemmin, kolmen keskenmenon jälkeen, hoitaessaan kuolleiden lastensa hautoja Isabel kuulee vauvan itkevän. Kuvitteleeko Isabel? Mutta Tom kuulee sen myös. Totta se on. Rannalle on ajelehtinut vene, jossa on kuollut mies ja elävä tyttövauva. Tom haluaa ilmoittaa miehestä ja vauvasta heti rannikolle, mutta Isabel pyytää odottamaan seuraavaan päivään. Mutta seuraava päivä muuttuu taas seuraavaksi, sitten seuraavaksi viikoksi, kuukaudeksi ja lopulta vuosiksi. Isabelin mielestä vauva on Jumalan lahja heille, vääryyttä kärsineille. Mutta saarella eristyksissä he eivät osaa ajatellakaan, että vauvan oikea äiti voisi olla jossain, elossa, ja lähempänä kuin voisi kuvitella...

Luin tätä M. L. Stedmanin esikoiskirjaa lähes kuukauden päivät. Se ei kuitenkaan ollut vaikea, tylsä tai muutenkaan hidaslukuinen, vaan syynä olivat omat kiireeni. The Light Between Oceans kuitenkin sopii myös hitaasti nautiskeltavaksi, sillä se kulkee eteenpäin mukavalla tavalla hidastempoisesti pikku hiljaa jännitettään nostaen. Kirjan vahvoja teemoja ovat äitiys ja oikean ja väärän välisen rajan hämärtyminen, rakkaus ja lopulta myös anteeksianto. Onko ihmisellä oikeus tehdä väärin jos kokee tulleensa itse väärinkohdelluksi? Entä silloin jos tietää ettei jää koskaan kiinni? Kuinka pitkälle on mahdollista mennä?

Vaikka kirjan henkilöt toimivat väärin, heitä ymmärtää tai ainakin haluaa ymmärtää. Samaan aikaan ymmärtää myös vastapuolen tunteet. Jos kesken tarinan minulta, lukijalta, olisi kysytty, että mitä sinä tästä ajattelet, miten sinun mielestäsi pitäisi toimia, en tiedä olisinko osannut vastata siihen yksiselitteisesti. Etenkin siinä mielessä Stedman on luonut tarinaan valtavan hyvät henkilöt. Lukijan on vaikea päättää kenen puolelle asettua, sillä hän haluaa ymmärtää molempia.

Ihastuin kirjaan hyvin paljon. Majakka, meri, aikakausi ja ympäristön kuvailu olivat kaikki tässä minulle mieleisiä asioita. Jos vielä lisätään mielenkiintoiset ja samastuttavat henkilöt sekä koskettava tarina, niin kirja alkaa olla lähes täydellinen. Ainoastaan kirjan loppu jäi hieman vaivaamaan minua. Millään tavalla arvoituksellinen se ei ollut, mutta ehkäpä se oli kuitenkin liian helppo tai tavallinen. Mutta kokonaisuudessaan kirja oli valtavan ihana lukukokemus, tosin surullinen ja koskettava sellainen. Kiittelen vielä myös hyvin kaunista kieltä ja kantta!