Sami Hilvo: Viinakortti


Sami Hilvon Viinakortti on jo kolmas loppukesästä lukemani Suomen 1900-luvun historiaa käsittelevä teos. Kiintiö tälle vuodelle alkaa olla jo täynnä, mutta Viinakortti tarjosi onneksi hieman erilaisen näkökulman Suomen sotien ja niiden jälkeiseen aikaan.

Viinakortti alkaa nykyajasta. Nelikymppinen Mikael saapuu mummolaansa isoäidin hautajaisiin, talo on jätetty hänelle perinnöksi. Isoisänsä, jo edesmennyt hänkin, työpöydän laatikosta Mikael löytää vanhoja sotapäiväkirjoja ja virkapaidan taskusta muovin sisällä olevan viinakortin. Pian Mikael alkaa ymmärtää, että hänellä ja isoisällä oli jotain muutakin yhteistä kuin pelkkä veriside ja mieltymys konjakkiin. Päiväkirjojen, valokuvien ja äänitteiden perusteella Mikael alkaa kirjoittaa Urhon ja Toivon rakkaustarinaa, joka on alkanut heidän ollessa nuoria miehiä, jo ennen rintamalle lähtöä, ja joka kantoi vielä sotien jälkeenkin. Ajan ja olosuhteiden pakosta toista miestä rakastavan miehen oli kuitenkin perustettava perhe ja hankittava lapsia, olihan homoseksuaalisuus lain silmissä rangaistavaa. Mutta ei se nykyäänkään vielä ole helppoa, kuten kirjan Mikaelin tunteista ja häneen viileästi suhtautuvista sukulaisistaan voi päätellä.

Viinakortti oli hyvä lukukokemus, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Sen napakka, suorasukainen kieli on miellyttävää luettavaa ja aihe, kahden sotilaan välinen rakkaustarina, on virkistävä ja sanomaltaan tärkeä. Kahdessa eri aikatasossa liikkuva tarina on minusta tässä kirjassa ihan hyvä ratkaisu, mutta menneisyyden, Urhon ja Toivon, osuus olisi voinut olla suurempi. Nykyajan Mikaelia on minusta liikaa, etenkin kun koin hänen hahmonsa melko ärsyttävänä, jotenkin päättämättömänä ja liian kuoreensa sulkeutuneena ressukkana. Myös se, että kirjassa vihjataan (tai oikeastaan sanotaan melkein suoraan) ei vain kahden vaan myös kolmannen sukupolven homoseksuaalisuuteen, meni hieman yli ja tuntui turhalta. Kirja olisi kenties parempi jos kaikki ylimääräiset henkilöt riisuttaisiin siitä pois ja tarinassa keskityttäisiin pelkästään Mikaeliin, Urhoon ja Toivoon.

Toivoin, että olisin jaksanut jäädä makustelemaan ja miettimään kirjaa hieman pidemmäksi aikaa enkä olisi lukenut sitä niin vauhdilla eteenpäin. Tarinasta olisi saanut varmaan siten enemmän irti ja olisin ymmärtänyt paremmin sen sisältämiä vertauskuvia. Kiitos kuitenkin väljän taiton ja lyhyiden lukujen, kirjan luki väkisinkin nopeasti loppuun. Urhon ja Toivon rakkaustarina, ja sen peilautuminen ajan yhteiskunnallisia normeja vasten, onnistui kuitenkin koskettamaan.

Viinakortti on 28. luettu teos TBR 100 -listalta.

Viinakortti on luettu myös esimerkiksi seuraavissa kirjablogeissa: P. S. Rakastan kirjoja, Oota, mä luen tän eka loppuun ja Kirjainten virrassa



Sami Hilvo: Viinakortti
Tammi 2010, 208 s.

Tunnisteet: , , , , , , , ,