Vuonna 1913 pieni Nell-tyttö saapuu Britanniasta lähteneellä laivalla Australian Maryboroughiin, yksin, mukanaan vain pieni matkalaukku, jossa on kaunis satukirja. Kirjailittajareksi kutsuttu nainen on vannottanut Nelliä kertomasta kenellekään nimeään, sillä niin leikki menee. Ja Nell tottelee.
Vuonna 2005 Brisbanessa, Australiassa, Cassandra hyvästelee rakkaan isoäitinsä Nellin. Surun keskellä Cassandra saa erikoisen uutisen: Nell on jättänyt hänelle perinnöksi pienen rantatalon Englannin Cornwallista. Miksi? Liittyykö se jotenkin Nellin menneisyyteen, siihen kuka Nell oikeastaan oli? Cassandra päättää lähteä Englantiin selvittämään isoäitinsä historiaa, sillä niin Nell olisi toivonut.
Kate Mortonin toinen suomennettu romaani Hylätty puutarha oli yksi kiinnostavimmilta vaikuttavista syksyn uutuuksista. Se vaikutti niinkin kiinnostavalta, että luin sen ennen Mortonin ensimmäistä kehuttua Paluu Rivertoniin -romaania, jonka olin alunperin suunnitellut lukevani ensin. Toisaalta hyvä, toisaalta ei, sillä nyt en oikein tiedä, mitä odotan Mortonin muilta teoksilta. Joko ne pistävät paljon paremmaksi tai jatkavat samaa linjaa Hylätyn puutarhan kanssa. Totisesti toivon ensimmäistä.
Hylätty puutarha oli siis karmaiseva pettymys. Ennen kuin aloitan riepottamisen, sanon kuitenkin, että on kirjassa jotain hyvääkin. Pidin valtavasti miljöön kuvauksesta. Aistittavissa oleva hylätty, salainen puutarha Englannin maaseudulla ja 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet niin Thamesin varrella kuin Cornwallin kartanossa tekivät vaikutuksen ja saivat minut kaipaamaan noihin maisemiin. Juoniasetelma on myös herkullinen ja kiinnostusta herättävä, kuten tuosta ylhäältä voi ehkä todeta. Lisäksi useimmat tarinan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, etenkin Eliza.
En odottanut kirjan olevan mitenkään erityisen syvällinen vaan päinvastoin sellainen mukava, hieman mysteerinen laadukas lukuromaani, jossa liikutaan lempivuosikymmenilläni 1900-luvun alussa. En kuitenkaan tiennyt Hylätyn puutarhan olevan näin höttöinen ja kömpelö. Kirjan suurin ongelma on mielestäni se, ettei se jätä lukijalle mitään pureskeltavaa, vaan kaikki tarjoillaan valmiina ja selitetään juurta jaksain läpi, ettei se hölmö lukija nyt varmasti jää epätietoiseksi mistään. Kaiken selittäminen ja asioiden purkaminen vie tietysti myös paljon sivuja ja Hylätty puutarha onkin ehdottomasti liian pitkä. Tarina on myös hyvin ennalta arvattava. Odotin koko ajan jotain jännittävää juonenkäännettä, mutta sellaista ei koskaan tullut. Kaikki eteni kuten olin jo etukäteen kuvitellutkin. Kirja on siis raivostuttavan helppo, lukijaa pahasti aliarvioiva.
Kerroin yllä, että useimmat tarinan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Niin he tosiaan ovatkin, mutta varsinkin nykyhetken ihmiset Cassandra etunenässään ovat karmaisevan epäuskottavia. Cassandra punastelee jatkuvasti kuin Fifty Shades of Greyn Anastasia konsanaan, kyselee tyhmiä ja on kaikin puolin tylsä hahmo. Kirjassa on runsaasti muitakin hahmoja ja joidenkin olemassaolon tarkoitus tuntui alkuun oleelliselta, mutta loppujen lopuksi heillä ei olekaan juuri mitään virkaa. Kokonaisuudessaan 1900-luvun alkupuoleen keskittyvien lukujen henkilöt ovat kuitenkin paljon mielenkiintoisempia kuin nykyhetken Cassandrat ja muut tohelot. Sekä historiaan että nykyhetkeen sijoittuvissa kirjoissa onkin usein vähän se ongelma, että historia tuntuu paljon kiinnostavammalta kuin tämä päivä. Tähän päivään ei millään haluaisi palata takaisin, kun on saanut viettää hetken hulppeissa 1900-luvun alun brittiläisissä kartanomaisemissa. Se saikin minut miettimään, että kirja olisi voinut toimia vallan hyvin ilman nykyhetkeä. Miksei se olisi voinut sijoittua pelkästään historiaan?
Mortonin Hylätty puutarha ei siis ollut aivan sitä mitä lähdin siltä hakemaan. Se on kauniisti kirjoitettu, sillä on hienot puitteet, hyvät hetkensäkin sekä hyvin kaunis kansi, mutta se on kuin hiljaista taustahälyä, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se ei oikein anna mitään, se on liian helppo, liian ennalta arvattava. Ihan suututtaa, koska tarinassa on kuitenkin potentiaalia, mutta toteutus on mitä on.
Uskallanko siis enää lukea Paluuta Rivertoniin?
––
Kate Morton: Hylätty puutarha (The Forgotten Garden, 2008)
Suom. Hilkka Pekkanen
Bazar 2014, 670 s.
Tunnisteet: arvostelukappale, historia, Kate Morton, mysteeri, perhe, salaisuudet, suku, ulkopuolisuus, yläluokka, äitiys