John Williams: Stoner


"Hän oli tavalla tai toisella suhtautunut intohimoisesti elämänsä jokaiseen hetkeen ja kenties varauksettomimmin juuri silloin kun ei ollut tiennyt tekevänsä niin. Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan intohimoa vaan voimaa, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta, josta rakkaus muodostuu. Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän."

John Williamsin (1922–1994) Stoner on romaani, joka ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1965. Silloin se jäi huomaamatta, mutta 2000-luvun uusien painosten myötä romaani on nostettu lähes tulkoon klassikon asemaan. Hyvä niin, sillä vau. Vau. Olen sanaton.

Lyhykäisyydessään Stoner on William Stonerin melankolinen elämäntarina. Tarina alkaa hänen nuoruudestaan maanviljelijän poikana, kun hän saa mahdollisuuden lähteä opiskelemaan maataloustieteitä Missourin yliopistoon. Stoner lähtee, mutta huomaa pian kirjallisuuden vetävän häntä enemmän puoleensa: 

Sloanen katse palasi William Stoneriin, ja hän sanoi nuivasti: "Herra Shakespeare puhuu teille kolmensadan vuoden takaa, herra Stoner. Kuuletteko hänet?"

Stonerin elämä on yliopiston käytävät. Hän ei palaa enää kotitilalleen, vaan ryhtyy kirjallisuuden opettajaksi, myöhemmin professoriksi. Hän saa muutaman ystävän, vihamiehen, rakastetun ja kohtaa lukuisia pettymyksiä ja pieniä, hauraita onnenhetkiä. Työ ja nuo onnenhetket kannattelevat Stoneria läpi elämän, läpi kahden maailmansodan ja ikävän avioliiton, kunnes on aika luopua kaikesta ja olla muistelematta menneitä.

En osannut kuvitellakaan, että masentava kertomus masentavan oloisen miehen elämästä voisi olla missään määrin koukuttava, mutta se on! Ehkä salaisuus on siinä, että Stonerin elämä voisi olla kehen tahansa meidän elämä. Siinä ei tapahdu mitään suuria mullistuksia tai käänteitä, vaan se koostuu pienistä palasista, vääristä ja oikeista valinnoista, työstä, rakkaudesta ja intohimosta. Se ei ole mitään suurta, se on tavallista elämää, vaikkakaan ei välttämättä sitä onnellisinta. Ja nyt kirjan luettuani tajuan, ettei kirja edes ollut mitenkään masentava, vain hyvin melankolinen ja tosi.

Stonerin kerronta on yksinkertaista, miltei lakonista. Kertoja kertoo vain kaiken oleellisen. Kääntäjä on myös tehnyt erinomaista työtä tavoittaen tuon lakonisen kerrontatyylin myös suomeksi. Stoner henkii myös vahvaa ajankuvaa. Se näkyy esimerkiksi konservatiivisen yliopistomaailman ja Stonerin muodostamien ihmissuhteiden kautta. Maailma kuitenkin myös muuttuu Stonerin ikääntyessä: autot ilmestyvät katukuvaan, kaupungit kasvavat, irtosuhteet muuttuvat hyväksyttävimmiksi, mutta yksi, yliopisto instituutiona, on ja pysyy, vaikka muutosten tuulten haluttaisiin puhaltavan sielläkin.

Stonerin loppu on yksi kauneimpia lukemiani pitkään aikaan. Jäin sanattomaksi, liikutuin. Millainen ihmiselämä voikaan olla, miten asiat voivatkaan mennä pieleen, mutta myös oikein. Milloin elämään voi olla tyytyväinen? Mitä on hyvä elämä? 

Voin vain enää sanoa, että lukekaa, lukekaa tämä kirja! Olen jo nyt hyvin vakuuttunut siitä, että luin yhden vuoden parhaimmista ja vaikuttavimmista kirjoista. Kuinka monta muuta Stonerin kaltaista kirjaa olemmekaan unohtaneet? Luulen, että aika monta.

John Williamsin Stoner ilmestyy 26. helmikuuta. 

Muissa blogeissa: Ullan luetut kirjat ja Leena Lumi.

––

John Williams: Stoner (Stoner, 1965)
Suom. Ilkka Rekiaro
Bazar 2015, 306 s.

Tunnisteet: , , , , , ,