Mistä tietää, että on tullut kesä? Uudesta muumisarjakuva-albumista tietenkin! Minulla menee nyt sarjakuvarintamalla vähän heikosti, sillä tämä on vasta ensimmäinen sarjakuvani koko vuonna. Yritän tehdä parannuksen. Mutta hyvä valinta vuoden ensimmäiseksi sarjakuvaksi, sillä muumit kolahtaa aina.
Järjestyksessään jo kahdeksas muumeista kertova albumi sisältää neljä eri sarjakuvaa. Robinson Muumissa Muumipeikko on pitkästynyt ja haluaisi tehdä jotain suurta ja jännittävää. Erään nimettömäksi jäävän Muumilaakson otuksen avustuksella Muumipeikko hoksaa haluavansa elää kuin Robinson Crusoe. Eikun vaan haaksirikkoutumaan koko perhe! Tosin haaksirikkoutuminen tarkoituksella osoittautuu vaikeaksi ja kun se lopulta onnistuu, kohtaavat muumit autioksi otaksumallaan saarella erakon, joka aiheuttaa lisää ongelmia.
Toisessa sarjakuvassa, Muumipeikko ja taide, muumiperhe voittaa valokuvauskilpailun, jonka myötä Muumilaaksoon alkaa virrata jos jonkinmoisia taiteilijoita. Kaikki haluavat nähdä tuon hämmästyttävän valkoisten kivien asetelman, jonka Muumipappa on onnistunut kuvaansa taltioimaan, ja maalata Muumilaakson kauniita maisemia. Taiteilijaelämä ottaa kuitenkin niin koville, että Vilijonkka joutuu antamaan lehmälleen hajusuolaa ja Muumipappa tarjoilemaan tynnyrillisen palmuviiniä, jotta taiteilijoiden juhliin saadaan vähän eloa – no, ehkä vähän liikaakin.
Nipsun kylpylässä Nipsu, tuo aina yhtä rahanahne otus, päättää varastaa muumiperheeltä heidän rantansa ja perustaa sinne kylpylän. Kylpylävieraat ovat vaatimuksineen Nipsulle kuitenkin liikaa ja hän päättää ottaa jalat alleen, etukäteismaksut mukanaan. Lomailijat jäävät muumiperheen kaitsettaviksi, mikä on jopa heistä kovin rasittavaa. Muumien täytyykin yrittää keksiä keino, jolla he saavat lomailijat häipymään tiehensä.
Viimeisessä sarjakuvassa, Poliisimestarin veljenpojassa, tavataan lähemmin Muumilaakson poliisimestari. Hänen laiskotteleva ja ilkeyksiä tekevä veljenpoikansa Launo on kylässä. Mutta Launopa saakin idean ryhtyä itsekin poliisiksi, mistä ei taatusti seuraa mitään hyvää, ja muumiperhe joutuu jälleen kerran olemaan varpaillaan.
Edellinen muumisarjakuva-albumi oli mielestäni yhteiskunnallisesti melko kantaaottava. Enemmän kuin aiemmat albumit. Tässä kahdeksannessa albumissa tuota kantaaottavuutta tai poliittisuutta taas ei ole niin paljon, vaan sarjakuvat ovat enemmänkin täynnä muumien hupsuja toilailuja ja älykästä huumoria, jonka avulla kuitenkin vähän irvaillaan esimerkiksi eksistentialistiselle ajattelulle ja taiteilijoille.
Minua huoletti jossain vaiheessa näitä albumeita, että tuleeko minua häiritsemään kamalasti Tove Janssonin jättäytyminen pois strippien teosta. Kuudennesta albumista lähtien veli Larshan on sekä kirjoittanut että piirtänyt ne yksin. No, eipä voi sanoa häirinneen. Minusta sekä piirrosjälki että tarinankulku ovat aivan yhtä tyylikkäitä kuin aiemminkin. Pidän valtavasti sarjakuvista välittyvästä huumorista, jota toki oli ensimmäisissäkin albumeissa, mutta kun Lars otti ohjat kokonaan omiin käsiinsä, se on muuttunut ehkä hieman pisteliäämmäksi. Ja se ei siis ole ollenkaan huono juttu.
Muumit kuuluvat kesään ja ehdottomasti vieläpä sarjakuvan muodossa!
––
Lars Jansson: Muumit: Sarjakuvaklassikot VIII
(MOOMIN The Complete Lars Jansson Comic Strip)
Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen 1993, tekstaus ja taitto Kirjasorvi / Antti Hulkkonen
2015
WSOY 2015, 94 s.
Tunnisteet: arvostelukappale, huumori, klassikot, Lars Jansson, muumit, sarjakuvat
