Kesän kirjaostokset ja miten kävi kesäkirjalistan

Kesäni oli yhtä kirjojen juhlaa. Olin töissä vain alkukesän enkä tehnyt kesäopintoja (gradusta puhumattakaan), joten kirjoille ja lukemiselle on jäänyt aikaa enemmän kuin ehkä koskaan ennen, ainakaan opintojen aikana. Akkujen lataaminen onkin tullut tarpeeseen.
 
Mutta kesä jatkuu vielä. Vasta syyskuun alusta lähtien saa puhua syksystä. Koska en mitä luultavimmin tule enää ostamaan tälle kesälle uusia kirjoja, esittelen nyt mitä tulin ostaneeksi toukokuun ja tämän päivän välillä. Runsas vapaa-aika näkyy kirjaostoksissanikin, sillä normaalisti en osta lähellekään näin monta kirjaa näin lyhyen ajan sisällä.


Ensimmäisenä ovat vuorossa nettikirjakauppaostokseni, jotka tein toukokuussa: Mark Z. Danielewskin The Familiar : One Rainy Day in May ja Aki Ollikaisen Musta satu. Jälkimmäisen luin heti tuoreeltaan, mutta Danielewskin kirja on vielä lukematta.


Toinen nettikirjakauppatilaukseni heinäkuulta koostui Sarah Winmanin uudesta romaanista A Year of Marvellous Ways, jonka luin eilen loppuun, joten siitä lähipäivinä lisää (voin jo paljastaa, että kirja on äärettömän kaunis, muttei aivan vedä vertoja When God Was a Rabbitille), ja poikaystävälle tilatusta Ernest Clinen Armadasta. En ole lukenut hyllyssämme olevaa Ready Player Onea enkä tiedä, olisiko se ihan minun kirjani, joten en tiedä olisiko tämä uutuuskaan.


Sitten päästään Akateemisen alennusmyynteihin. Vierailin siellä pian alennusten alkaessa, mutta mukaani tarttuivat vain normaalihintainen Matthew Thomasin We Are Not Ourselves, josta en etukäteen tiennyt mitään, mutta jonka takakansi veti puoleensa, sekä alennuksessa ollut Karen Thompson Walkerin dystooppinen The Age of Miracles. Näitä en ole vielä lukenut.


Akateemisen alennusmyynnit houkuttelivat minua puoleensa toistamiseen, kun alennusprosentit olivat kivunneet jo seitsemäänkymmeneen. Nyt tärppäsi paremmin, sillä kotiutin sieltä peräti neljä alekirjaa: David Mitchellin The Bone Clocks, Richard Flanaganin The Narrow Road to the Deep North, Granta 2: Outo ja Maggie O'Farrellin Instructions for a Heatwave. Näidenkään pariin en ole vielä ehtinyt, vaikka ne kovasti houkuttelevatkin.
 
Ostin siis kymmenen kirjaa, joista puolet oli alennuslöytöjä. Tällä hetkellä näistä eniten kiinnostaisivat Danielewskin The Familiar : One Rainy Day in May, Thompson Walkerin The Age of Miracles ja O'Farrellin Instructions for a Heatwave, mutta monta muutakin kiehtovalta vaikuttavaa kirjaa jonottaa tällä hetkellä vuoroaan. Oletteko te lukeneet näistä jotain ja tykkäsittekö?
 
––

Ajattelin myös tehdä katsauksen kesäkuun alussa luomaani kesäkirjalistaan. Tarkoitukseni oli yrittää lukea tuolta listalta mahdollisimman monta kirjaa kesän aikana, mutta kuinkas kävikään? Listan kymmenestä kirjasta luin vain neljä kirjaa. No, eipä tuo lista mikään velvoittava ollutkaan, mutta olisi ollut kiva saada luettua edes pari kirjaa enemmän, etenkin niitä, jotka ovat pyörineet kirjahyllyssäni jo pidemmän aikaa.
 
Luetut kirjat olivat
 
Mark Z. Danielewski: House of Leaves
J. K. Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows
Margaret Atwood: Oryx and Crake
Sarah Winman: A Year of Marvellous Ways (bloggaus tulossa)
 
Kaikki neljä olivat listallani vähän eri syistä: House of Leaves oli kesken jäänyt ikuisuusprojektini, jonka lukeminen päätökseen oli lopulta hyvin palkitsevaa. Harry Potter and the Deathly Hallows päättää Harry Potter -sarjan, joten hyvä etten venyttänyt sen lukemisen enää pidempään. Oryx and Crake oli puolestaan kirja, jonka lukemista olin suunnitellut jo pitkään. A Year of Marvellous Ways taas oli hirveän kiinnostava uutuus.
 
Lukematta edelleen jäivät
 
Mark Z. Danielewski: The Familiar : One Rainy Day in May
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Karl Ove Knausgård: Taisteluni I
George R. R. Martin: A Game of Thrones
Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
 
Näistä minua jäi eniten harmittamaan Sisareni, rakkaani, Taisteluni I ja A Game of Thrones. Kaikki kolme ovat olleet lukulistallani jo kauan enkä tiedä miksen ihmeessä jo tartu niihin. Ehkä pelkään paksuja romaaneja, jollaisia kaksi noista ovat. Siispä syksyn kirjalistaa kokoamaan?

––

Palaan vielä kaikkiin kesäkuun jälkeen ja alkusyksystä luettuihin kirjoihin seuraavassa vuosineljänneskatsauksessa syys-lokakuun taitteessa. Toivottavasti syksystä tulee yhtä kirjaisa kuin kesäkin on ollut – jos ei määrältään niin ainakin laadultaan!

Tunnisteet: , ,