Lukuisa: Andy Weir: Yksin Marsissa

Astronautti Mark Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa. Ja niin hän onkin. Sattui kuitenkin sellainen pieni juttu, että Marsia tutkimaan lähetetty Ares 3:n miehistö joutuu tavallista rajumpaan hiekkamyrskyyn. Muut evakuoituvat, sillä he luulevat Markin kuolleen tämän avaruuspuvun vaurioituessa, mutta Mark onkin hengissä. Mutta kysymys kuuluu, että kuinka kauan? Nyt Mark on varmasti ensimmäinen ihminen, joka kuolee Marsissa. Saavutus kai se on sekin.

Mitä on tehtävissä, kun Maahan ei saa yhteyttä eikä ruokakaan riitä läheskään niin pitkäksi aikaa, että Mark ehdittäisiin pelastaa? Nokkeluutensa, insinööritaitojensa ja huonon huumorinsa avulla Mark pärjäilee, mutta vaikea sanoa miten pitkään.

Andy Weir julkaisi romaaninsa Yksin Marsissa alunperin ilmaisena jatkosarjana nettisivuillaan ja sen jälkeen myi sitä Amazonissa 99 sentin hintaan. Sitten kustantamo kiinnostui kirjasta, siitä tuli bestseller ja vieläpä Hollywood-elokuvakin. Aika kiva tarina. Tykkään välillä haastaa itseäni vähän vieraammilla genreillä ja Yksin Marsissa vaikutti menevältä scifipläjäykseltä, jota on kehuttu paljon, joten täytyihän sitä kokeilla.

Yksin Marsissa koostuu suurimmaksi osaksi Markin lokimerkinnöistä, joissa hän kertoo – pakko myöntää, että joskus vähän pitkäveteisestikin – ajastaan Marsissa, aina perunoiden viljelystä laitteiden korjaamiseen ja erilaisten suunnitelmien tekoon asti. Pitkäveteisyyden tosin ymmärtää, sillä eipä siellä Marsissa yksin ollessa ole kovinkaan paljon kaikenlaisia kivoja aktiviteetteja. Onneksi Markilla on botanistin ja insinöörin koulutus, ne osoittautuvat kaikkein tärkeimmiksi elämän jatkumisen kannalta. Lokimerkinnöistä avautuu myös Markin hirtehinen huumorintaju, jonka ansiosta hän ei vaivu epätoivoon tilanteessa, jossa moni muu olisi jo luovuttanut (mukaan lukien minä).

Hyvä ratkaisu Weiriltä on tuoda kirjaan myös Maassa olevien NASA:n työntekijöiden näkökulma katastrofaaliseen tilanteeseen, sillä se tuo vaihtelua välillä vähän puuduttaviin lokimerkintöihin. Perunoiden viljelystä ei kuitenkaan tarvitse ihan loputtomiin lukea, sillä loppupuolella tarina saa jo kunnolla tulta alleen, kun Markin selviytymiskamppailu saavuttaa lakipisteensä. Ihan hikoilutti, että miten tässä mahtaa käydä.

Tarinana Yksin Marsissa on ehdottoman viihdyttävä ja jännittävä. Se ei ole liian totinen tai epätoivoinen, huumori pitää siitä huolen. Välillä tosin kävi mielessä, että mitä jos itse olisin Markin asemassa, mitä tekisin. Kauhistutti. Onneksi minusta ei ole astronautiksi (tai finnautiksi, mikä se suomalaisen avaruuslentäjän nimitys sitten olisikaan), ei missään suhteessa.

Ainoa asia, mistä kitisen, on Weirin uskomaton tieteellinen ja tekninen perehtyneisyys, joka välittyy kirjan sivuilta erittäin hyvin. Tyhmää kitistä tuollaisesta, mutta myönnän olevani sen verran stereotyyppinen humanisti, että kaikki luonnontieteellinen on minulle hyvin... kaukaista, lievästi sanoen. Suomeksi: ymmärrän hyvin vähän matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja teknisistä asioista. Tietokoneista ymmärrän jotakin, mutta siihenpä se sitten iloisesti jääkin. Tästä johtuen monet Markin mietiskelemistä asioista liittyen esimerkiksi erilaisten vempaimien rakentamiseen tai korjaamiseen menivät minulta ihan ohi. Mutta ei se toisaalta edes haitannut! Pääasia, että tiesin kuitenkin koko ajan missä mennään ja mitä niiden vempaimien rakentamisesta ja korjaamisesta lopulta seurasi.

Suosittelen tätä kirjaa niillekin, jotka eivät scifistä niin perusta. Kirja on enemmän selviytymistaistelu kuin avaruusseikkailu. Tämä kaikki voi olla lähivuosikymmeninä myös ihan totta. No, toivoakseni kukaan ei kuitenkaan koskaan tule jäämään loukkuun Marsiin.