Lukuisa: Helmi Kekkonen: Suojaton

Isa näkee miten Isabel katsoo karhun perään, upottautuu sitten hitaasti veteen, katoaa, on jo matkalla, ja Isa tietää että hänen täytyy tehdä samoin.
Hänen täytyy kadota, jättää taakseen kaikki se mitä on ollut, antaa oman karhunsa mennä. Hän on selvinnyt tähän asti, nyt hänen täytyy lähteä.
Elää.

Isa on hiljainen tyttö. Parivuotiaana hän puhui jo pitkin lausein, mutta sitten lauseet yhtäkkisesti lyhenivät, muuttuivat pelkiksi sanoiksi. Sade, perhonen, veli. Isa vajosi omaan maailmaansa, hänestä tuli Mykkä tyttö. Isan perhe muuttaa jonnekin pohjoiseen, pieneen kylään, missä Isasta ehkä lopulta kuoriutuisi normaali. Mutta siellä Isa vajoaa yhä syvemmälle eikä äiti osaa tehdä mitään.

Helmi Kekkosen pienoisromaani Suojaton on kipeän kaunis kirja. Isan lapsuus ja kasvu nuoreksi naiseksi on raskasta, vääristynyttä. Äidin huoli erityisestä lapsesta ja myöhemmin osaamattomuudesta puuttua lapsensa tekoihin on raastavaa. Samalla Kekkonen kirjoittaa yksinkertaisesti täydellisesti ja kerronta on hirvittävän vaivattoman oloista. Teksti on hyvin kuulasta, sitä on helppo hengittää.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, joissa ollaan vuoroittain Isan lapsuudessa ja nykyhetkessä, jossa Isa on jo nuori nainen. Välillä näkökulma on äidin, välillä Isan. Isan ajatukset tuntuvat usein luoksepääsemättömiltä, äidin hätä ja kipu ovat tutumpia. Takaumien kautta vähitellen selviää, ainakin pääpiirteissään, mitä Isalle on tapahtunut, miksi hän on vieraan miehen kyseltävänä. Ja miksi Isa on Isa, suojaton.

Vaikka Kekkonen kirjoittaa kutakuinkin täydellisesti, jää romaaniin liikaa ilmaa. Se on kuin sumua, siitä ei saa otetta. Johtuuko se hieman avonaiseksi jäävistä kysymyksistä, arvoituksellisuudesta vai juuri täydellisyydestä, en tiedä. Usein Suojattoman kaltaiset kauniin viileät kirjat tuntuvat minusta hieman etäisiltä. Mietin myös sitä, miten vuodenaika ja miljöö usein vaikuttavat siihen, miltä tämän tyyppiset kirjat minusta tuntuvat. Suojaton tuntuu siltä, että se olisi pitänyt lukea ulkona, alkusyksystä. Silloin kun on jo kirpakat illat. Nyt löhösin sohvalla, keskellä helmikuuta, ja voin sanoa, ettei se ollut kirjalle oikea paikka ja aika.

Ehkä luen seuraavan Kekkosen romaanin jossain muualla, toisessa ajassa.

Muissa blogeissa: Kirjakaapin kummitus, Lumiomena, Sinisen linnan kirjasto, Ullan luetut kirjat, Reader, Why Did I Marry Him?, Kirjojen kamari, Mari A:n kirjablogi, Eniten minua kiinnostaa tie ja Morren maailma.