29.6.2016

Elena Ferrante: The Story of a New Name


Elena Ferranten napolilaissarja on ollut viime aikoina kaikkien huulilla. Luin kvartetin ensimmäisen osan My Brilliant Friend maaliskuussa (suomennos ehti myös ilmestyä keväällä nimellä Loistava ystäväni) ja olen siitä asti janonnut lisää. Ihan heti ensimmäisen osan perään en kuitenkaan hennonnut tarttua tähän toiseen osaan, sillä Ferranten hengästyttävä ja pikkutarkka kerronta vaatii sulattelua ja oman aikansa.

The Story of a New Name jatkuu siitä mihin My Brilliant Friend jää. Sarjan päähenkilöt Elena ja Lila aikuistuvat ja varttuvat noin kaksikymppisiksi kakkososan tarinan edetessä. Ystävyys jatkuu yhtä ellei vielä enemmän myrskyisämpänä, kun Lila kamppailee epäonniseksi osoittautuvan avioliittonsa kanssa ja Elena jatkaa opintojaan ja itsensä etsimistä. Elämä erottaa nuoret naiset usein toisistaan, mutta tuo heidät taas uudelleen yhteen, erottaa, tuo yhteen, erottaa, tuo yhteen.

The Story of a New Name on vähintään yhtä upea kuin sarjan avausosakin – ellei parempi. Moni on sanonut sarjan vain paranevan edetessään ja toisen osan perusteella niin on helppo uskoa. Ymmärrän kuitenkin sen, etteivät kaikki ole sarjasta aivan yhtä haltioissaan (en minäkään suorastaan haltioissani ole, mutta olen pitänyt molemmista kirjoista hyvin hyvin paljon), sillä Ferranten tyyli kirjoittaa ja kertoa on vähän hämmentävää, runsasta ja hyvin yksityskohtaista. Jostain tietystä lyhyestä ajanjaksosta Elenan ja Lilan elämässä saatetaan kertoa sivutolkulla, esimerkiksi tässä toisessa osassa tyttöjen kesäloma Ischiassa saa erittäin suuren roolin. Toki silläkin on tarkoituksensa, sillä Ischiassa tapahtuu jotain hyvin tärkeää, mikä vaikuttaa molempien tyttöjen elämään myös jatkossa. Ferranten kerronta on myös hidasta, mikä saattaa puuduttaa. Minäkin ehkä pidän enemmän hieman nopeatempoisemmasta kerronnasta, mutta aina on Ferranten napolilaissarjan kaltaisia poikkeuksia, sellaisia joiden parissa vain nauttii, oli kerronta miten hidasta tahansa.

Jo ensimmäisestä osasta lähtien nautin kovasti siitä, miten armottoman rehellisesti Ferrante kuvaa tyttöjen välistä ystävyyttä. Kateuden, mustasukkaisuuden ja inhon, mutta myös rakkauden ja kaipuun tunteet tuodaan säälittä lukijan silmien eteen. Juuri tunteiden rehellinen kuvaaminen tekee romaanin henkilöhahmoista niin aitoja ja samastuttavia, tässä toisessa osassa vielä enemmän kuin ensimmäisessä. Elena alkaa varttuessaan ymmärtää paremmin suhdettaan Lilaan ja kyseenalaistamaan heidän ystävyyttään, mutta siltikään hän ei osaa päästää irti, vaikka välillä jopa päättää olla olematta enää missään tekemisissä lapsuudenystävänsä kanssa. Lila on raivostuttavan karismaattinen tyyppi, mikä on hyvin selvää jo sarjan alussa Lilan ollessa vasta lapsi, mutta tässä toisessa osassa, huomatessaan jo alkumetreillä, miten huonoon ja rakkaudettomaan avioliittoon onkaan ajautunut, hänestä paljastuu uusia puolia, heikkoutta ja epävarmuutta. Kiltin ja tottelevaisen tytön leiman saanut Elena ei myöskään ole enää ihan sitä miltä aluksi vaikuttaa, myös hän tekee kyseenalaisia valintoja ja päätöksiä. Ferranten psykologinen silmä on tarkka: tätä kaikkea on olla ystävä, nainen, ihminen.

The Story of a New Name, samoin kuin My Brilliant Friend, ei kuvaa kuitenkaan pelkästään tyttöjen ystävyyttä. Tarinan henkilöt eivät elä tyhjiössä, vaan 1960-luvun Italiassa, yhä voimakkaan luokkayhteiskunnan, opiskelijaradikalismin ja muiden poliittisten liikehdintöjen ajassa, muutamia keskeisimpiä tarinassa esiintyviä konteksteja mainitakseni. Romaani kuvaa hienosti myös Elenan opiskelujen vuoksi vaikeaa, kenties jopa näennäistä (voiko taustastaan koskaan päästä kokonaan eroon?) nousua köyhästä naapurustosta uuteen keskiluokkaan. Samoin on myös Lilan tapauksessa, mutta hieman eri tavoin: naimisiinmeno rikkaan, mutta samasta naapurustosta kotoisin olevan miehen kanssa ei tee Lilasta käytännössä yhtään parempiosaisempaa tai ainakin tuo parempiosaisuus on varsin päälleliimattua.

Ferrante osaa luoda upean hengästyttävää ja koukuttavaa tekstiä, jota haluaa kerta kerran jälkeen vain lisää. Aion ehdottomasti lukea sarjan kaksi viimeistä osaa ja mielellään mahdollisimman pian.

––

Elena Ferrante: The Story of a New Name
(Storia del nuovo cognome, 2012)
Kääntänyt Ann Goldstein
Europa Editions 2013, 480 s.

2 kommenttia :

  1. Ostin kans tämän jo. Yritän lukea kesän aikana. Pääpaino sanalla yritän. Eli olen tulkitsevani tekstistäsi, että tämä oli enemmän mieleesi kuin ykkösosa, mutta ei kuitenkaan ihan mitään hurmiota synnyttänyt. Menikö oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, sinne päin jos edes itsekään tiedän :D Siis tykkäsin tästä ehkä hieman enemmän kuin ekasta osasta, joka sekin oli todella hyvä. Ja ihan hurmiossa en ole ollut kummankaan kirjan kohdalla, koska molemmissa on ollut muutamia epäuskottavia asioita eivätkä ne ole ainakaan vielä nousseet kaikkien aikojen suosikkikirjoikseni. Mutta paremmin osaan sanoa vasta kun olen lukenut koko kvartetin, kun pystyy tarkastelemaan tarinaa kokonaisuudessaan.

      Poista