5.10.2013

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen


Kun lähestyy Fetknoppenia laivalla, näkee ensimmäisenä rantakalliot, pyöreät kuin lapsen selkä. Ne valuvat mereen, joka hakkaa niitä vasten valkopitsisinä aaltoina. Kallioiden halkeamissa kukkii täplinä keltamaksaruoho, siitä saari on saanut nimensä. Alkukesän valossa se näyttää paksusti tupsutetuilta siveltimenvedoilta. Fetknoppenin kalliot vivahtavat punaiseen ja samaa verenpunaa hehkuu kaikkialla ojissa. Jos kaivaa kaivon, on varmaa, että siitä nostettu vesi maistuu kuin olisi juuri purrut haavan suuhunsa. Sillä Fetknoppen on kaivossaari, siellä louhitaan rautaa.

Peter Franzénin uutuuden ohella yksi kiinnostavimmista kotimaisista syksyn uutuuksista minulle oli myös Leena Parkkisen toinen romaani Galtbystä länteen. Pidin hyvin paljon Parkkisen esikoisesta, Sinun jälkeesi, Max, joten odotukset toista kirjaa kohtaan olivat korkeat. Galtbystä länteen osin lunasti ne, osin ei.

Tarina alkaa siitä, kun 83-vuotias Karen on lähtenyt kotoaan vaaleansinisellä Plymouthillaan. On hän kuitenkin jättänyt viestin pojalleen, jottei tämä heti huolestuisi, mutta huolestuu varmasti kuitenkin. Eräällä huoltoasemalla Karen joutuu ryöstön kohteeksi, mutta loppujen lopuksi tilanne päättyy niin, että toinen ryöstäjistä, iranilaista alkuperää ja jo huomattavasti raskaana oleva nuori nainen, Azar, päätyy Karenin auton kyytiin. Naiset matkaavat lounaisrannikolla sijaitsevalle, maksaruohon peittämälle Fetknoppenin saarelle. Se oli ennen Karenin koti, siellä Karen syntyi. Siellä oli myös Sebastian, Karenin isoveli, sekä Kersti, joka vuonna 1947 löydettiin vedestä kuolleena, kuristettuna. Silloin kaikkien syyllistävät katseet kohdistuivat Sebastianiin, mutta Karen on aina ollut varma, ettei Sebastian tappanut Kerstiä. Mutta kuka murhaaja sitten oli? Siihen Karen haluaa viimein saada vastauksen, kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin.

Galtbystä länteen on tarina siskosta ja sen veljestä sekä sisarusten välisestä kiinteästä siteestä. Se on myös tarina menettämisestä, ulkopuolisuuden tunteesta ja ystävyydestä. Halusta löytää, halusta unohtaa. Karenin ja Azarin menneisyydet paljastuvat vähitellen takaumien kautta: välillä ollaan Karenin lapsuudessa ja nuoruudessa Fetknoppenilla ja Turussa, välillä 1990- ja 2000-luvun Tampereella Azarin eletyssä elämässä. Eri aikakausien välillä hyppely ei tuntunut raskaalta tai sekavalta, sillä Parkkinen on yhdistänyt ne hyvin sujuvaksi kokonaisuudeksi.

Kirja on muutakin, se on myös jännitysnäytelmä ja murhamysteeri, mutta hidastempoinen ja tyylikäs. Asioita keritään hitaasti auki, mutta välillä lukija pääsee yllättymään. Lisäksi Parkkinen kirjoittaa hyvin kauniisti ja kuvailee asioita tarkasti. Aloin ihan kaivata 1940-luvun Fetknoppenille. Kyllä, pidin enemmän Karenin menneisyydestä kertovista osioista, mutta kun nykyaikaankin sijoittuvat tapahtumat olivat kiinnostavia, pidin niistäkin melkein yhtä paljon.

Tarinan, kielen, henkilöhahmojen, miljöön ja arjen historian osalta pidin Galtbystä länteen -teoksesta hyvin, hyvin paljon ja nämä seikat huomioon ottaen se lunasti odotukseni. Mutta voi, kirjan loppupuoli lässähti. Ei siis viimeiset sivut, vaan vielä niitä ennen tapahtuneet asiat. Ne tuntuivat kamalan irtonaisilta, täytteeltä. Ne toivat kirjaan kyllä vauhtia, mutta olisinko kuitenkaan halunnut sitä – en usko. Minusta kirja olisi toiminut kokonaisuuden kannalta paremmin ilman sitä kaikkea mitä loppupuolella tapahtui. On siis pakko, vaikka se kamalalta tuntuukin, myöntää, että olen hieman pettynyt. Hyvin lupaavan alun ja sitä seuranneen jälkeen olin jo varma, että tämä kirja on mahtava, tästä tulee suosikkejani, mutta sitten myöhemmin hämmennyin ja petyin. Hirveän harmi!

Kirjasta on blogattu ja tykätty myös seuraavissa blogeissa: P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena ja Kirjainten virrassa.

✩✩

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Teos 2013, 339 s.

10 kommenttia :

  1. Mua kiinnostaa tämä(kin) kirja, vaikka en ole aiempaa lukenut. Pääsen ilman ennakkoajatuksia lukemaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, itselle uuteen kirjailijaan tutustuminen on mukavaa, kun ei ole vielä oikein mitään käsitystä kirjailijasta saatika minkäänlaista vertailupohjaa. Toivottavasti pidät Parkkisesta :)

      Poista
  2. Minä odotan niin innolla että pääsen tätä lukemaan! Max oli loistava, ja jotenkin luulen että tykkään tästäkin. Harmi jos loppuosa lässäyttää kirjaa tosin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parkkinen kirjoittaa yhä yhtä hienosti kuin Sinun jälkeesi, Maxissa ja tunnelma tässä on minusta samankaltainen kuin siinä. Joten uskon kyllä, että pidät myös tästä! Ja voihan olla, että sinusta loppupuoli on hyvä etkä näe siinä mitään häiritsevää. Pidän peukkuja :)

      Poista
  3. En uskalla lukea arviotasi kun aion ihan pian tämän lukea! Mutta neljä tähteä ovat ihan lupaavat näin alkuun. Luen juttusi jahka ensin luen kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli oikein hyvä ja luulen, että pidät myös :) Jään odottelemaan sinun ajatuksiasi!

      Poista
  4. Kiitos esittelystäsi! Kuulostaa tarinalta, josta minäkin voisin pitää, enkä olisi kyllä tajunnut tätä kirjaa vilkaista kahta kertaa. Kansikuva ei puhuttele, kirjailija on vain nimenä tuttu ja kotimaista tuotantoa ei nyt muutenkaan tule luettua niin paljon. Olisipa minulla aikaa itsekin lukea tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi ei minustakaan ole hirvittävän houkutteleva, lähinnä sen värimaailma on kaunis. Kannattaa kuitenkin jossain välissä kokeilla, Parkkinen kirjoittaa hyvin! Tai sitten kokeile ensin Sinun jälkeesi, Maxia. Se on minusta parempi :)

      Poista
  5. Lauralle ja blogille onnea, 3v!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Reijo! :)

      Tulehan käymään huomenna uudestaan, tyhjennän hyllyjä ja järjestän kirja-arvonnan synttäreiden kunniaksi. Jospa sieltä löytyisi jotain tavoittelemisen arvoista :)

      Poista